II

Nyt kun olen lukenut tämän klassikkokirjan kokonaan, en tunne tarvetta käydä jokaista kohtaa erikseen läpi, joissa mainitaan jotakin naisista. Kirjasta löytyy noin 50 sivua, joissa oli mainittu naiset jollain tavoin. Kun ajattelee aikakautta, jolloin Kivi kirjan on kirjoittanut, niin en pidä sitä olleenkaan liian vähäisenä määränä ja kertoohan tarina seitsemästä veljestä, eikä seitsemästä sisaresta.

Tyyliltään kommentit naisista särähtää korvaan, varsinkin nimittelyt kuten lunttu ja muija. Anna Korhonen artikkelissaan (http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=386#k9) toteaa, että kirjan naiskuvaukset heijastavat Kiven rajoittunutta suhdetta naisiin. Minulle ei kyllä tuo tullut mieleenkään.

Silti kaikessa suloisuudessaan pojat ikävöitsivät milloin äitiä milloin kunnollista emäntää itselleen. Aapo kovana tarinan kertojana näki tähdissäkin rakastavaisia ja kertoi tarinoita naisista, jotka joutuivat kamalan hirviön kimppuun tai tulivat lävistetyksi miekalla. Tulkitsin, että jatkuva paremmasta sukupuolesta jauhaminen julistaa ainoastaan miesten naisten kaipuuta. Veljekset muistelivat hurskasta äitiään tasaisin väliajoin ”Mutta äitimme ei tuntenut yhtä ainutta kirjainta, ja kuitenkin oli totinen kristitty”, ”Ja kasvatti ja kuritti poikansa Jumalan pelossa. Jumala siunatkoon muijaa”. Vaikka kielen käyttö on nykypäivään sopimatonta, niin heidän kunnioituksensa omaa äitiä kohtaan on hämmästyttävä. Pojat muistelivat ja ikävöivät äitiään Impivaarassa joulunaikaan, mikä toi mielestäni oivallisesti esiin poikien herkkyyttä.

Mielestäni Kivi oli suunnitellut oivallisesti kohtauksen, jossa pojilta otettiin turhat luulot ja ylimielisyys hetkessä pois. Nimittäin kohta, jossa pojat päättivät lähteä lukkarin opetukseen ja siinä matkanvarrella käydä kysymässä kenet Venla ottaisi veljeksistä sulhasekseen. Kuitenkin kävi niin, että pojat eivät lukemaan oppineet, eikä Venla suostunut ottamaan ketään näistä junkkareista. Turha siis kuvitella, että naiset tulevat ja menevät juuri niin kuin miehet ajattelevat.

Ehkäpä Venlan vastahakoisuus on yksi syy veljesten Impivaraan muuttamiselle, mutta suurin syy lienee se, että pojat ottivat ja karkasivat lukutreeneistään. Siitä sitten alkoi kymmenen vuoden majailu Impivaaran pusikoissa. Sinä aikana he kertoivat tarinoita, ikävöivät äitiään ja suunnittelivat tulevaa perhe-elämäänsä. Kärjistetty tulkinta voisikin olla, että koko kirjan tarina kertoo poikien kasvamisesta aviopuolisoiksi. Unohdettaessa muutamat yksityisseikat kuten poikien iän, aikakauden sekä miesten voimat, voitaisiin kuvitella, että koko Seitsemän veljestä –kirja kertookin siitä, että kuinka pojat kehittyvät murrosiässä paljon hitaammin kuin tytöt.

Veljesten kasvutarina saa kuitenkin huipennuksensa kirjan viimeisissä osioissa kun he oppivat lukemaan ja saavat kaikki itselleen paljon kaivatut vaimot. Juhani saa Venlan ja onkin siitä ikionnellinen. Juhani ja Venla saavat toisensa jo Jukolaan palaamispäivänä pidetyissä juhlissa, muut pojat avioituivat hieman myöhemmin lukuun ottamatta Simeonia, joka eli elämänsä vanhana poikana Juhanin isännöimässä Jukolassa. Simeon osallistuu Johanneksen lasten kasvatukseen ja onkin lapsenvahtina kun Venla ja Juhani ovat asioilla. Eräällä lapsenlikkakeikalla Venlan tytöt heittävät kinastelun lopuksi leipää lattialle, jolloin Simeon hermostuu ankarasti ja sanoo tyttöjä lumpuiksi.

Timo ja Lauri saivat Kuokkalan kaksoset ja elävätkin aikalailla tossun alla. Timo erään ryyppyreissun jälkeen ei uskaltanut palata kotiinsa kun pelkäsi vaimonsa kiukkua. Timo kuitenkin meni ja otti huutoa vastaan kunnes sai tarpeeksi ja peräti nappasi vaimoaan kädestä kiinni. Väkivaltainen käytös naisia kohtaan on vierasta käytöstä veljeksiltä. Mielikuvani kirjasta olisi varmasti ollut toisenlainen, jos Timo olisi lyönyt naistaan.

Tuomaksen vaimo on Härkämäen tytär. Heillä sanotaan olevan ottolapsia, mikä pehmentää Tuomaksen miehistä ensivaikutelmaa. Aaposta tulee kansanparantaja, joka jopa hieroo naisia, kun heillä on kipuja. Aapon antama apu naisille nostettiin jalustalle niin, kuin se olisi joku ihmekin. Tuohon aikaan ehkä olikin, mutta nykyään se ei kuvastaisi tasa-arvoisuutta, jos naiset kävisivät naishierojilla ja miehet mieshierojilla.

Eero puolestaan sai vaimokseen Annan, joka oli jo aiemmin rukoillut Juhanin puolesta pelloilla. Eeron vaimon suusta tulee myös sanat synkeään lastenlauluun; Sydämeni laulu. Itselleni jäi hieman epäselväksi kuoliko Annan ja Eeron lapsi. Aiemmin mainittu Korhosen artikkeli on sitä mieltä, että lapsi ei kuollut. Luultavasti kuoleman yhdistäminen tähän lauluun liittyy Koivusalon Sibelius –elokuvasta, jossa tämä kappale soi lapsen hautajaisissa (http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34).

Naisellisuutta ja herkkyyttä kirjassa on yllin kyllin, mutta varsinaisesti naisia kohtaan sitä suodaan ani harvoin. Silloin tällöin joku pojista halaili vaimoaan tai puhui tälle nätisti. Ehkä jo turhankin usein miehet itkivät. Mies toki saa itkeä, mutta eivät naisetkaan nyt sentään joka hetki rutise. Omat kyynelkaavanikin joutuivat herkille, kun miehet puivat ja surivat Simeonin onneksi epäonnistunutta itsemurhayritystä. Toivottavasti itse kukin veljeksistä toimisi samoin vilpittömin tuntein vaimojaan ja lapsiaan kohtaan.

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

-Aleksis Kivi: Sydämeni laulu