I

Myönnän, että ajatus Aleksis Kiven kirjoittaman Seitsemän veljestä –kirjan lukeminen ei houkutellut minua. Varsinkaan kun olen jo kyseisen teoksen lukenut jo ennestään yläasteella ja suorittanut siitä sisältökokeen. Sain kuitenkin ladattua itseeni motivaatiota sillä, että luen ja tarkkailen juonen kulkua eri näkökulmasta. Aiheenani on lukea Seitsemän veljestä feministin ja sovinistin silmin, sekä muutenkin tarkkailla naisten roolia koko kirjassa.

Heti kirjan alussa veljesten äiti on esillä. Pojat ovat karanneet kotoa metsään, vastoin äitinsä määräyksiä. Äiti on tietenkin kotonaan huolissaan sillä välin kun, pojat metsässä samoillessaan miettivät millainen selkäsauna heitä kotona odottaa. Oman käsitykseni mukaan ennen vanhaan lapset kunnioittivat vanhempiaan syvästi. Tämä näkemys saa nyt soraääniä, sillä veljekset eivät osoita juuri kunnioitusta leski-äitiään kohtaan. Tarinan opettavainen osa on kuitenkin se, että pojat palasivat kotiin ja kärsivät rangaistuksensa.

Seuraavan kerran teoksessa naiset astuvat kuvaan kun äiti kuolee ja poikien murheeksi jää Jukolan tilan ylläpitäminen. Veljeskaartin vanhin eli Johannes määrätään johtajaksi. Pian huomataankin, että tarkkaan laaditut säädökset ja isäntä ei vielä riitäkään talon ylläpitoon – tarvitaan emäntä.

Emännän hankinnasta kertova kappale on tunteita herättävä vaikka ei edes tulkitse asiaa tiukan feministin silmin. Johannekselta kysytään, että kenet hän tahtoo vaimokseen ja hän tunnustaa että männistön muorin Venla on hänen mielitiettynsä. Huvittavasti kaikki muutkin Lauria lukuun ottamatta tunnustavat saman tytön rakkautensa kohteeksi. Naisesta syntyy pieni kiistakin, mutta veljekset päättävät, että heistä jokainen käy kertomassa Venlalle aikeensa ja näin Venla saa päättä kenet miehekseen ottaa.

Asian tekee ristiriitaiseksi se, ettei miehet ota huomioon lainkaan sellaista mahdollisuutta, että Venla ei välttämättä tahdo ottaa ketään heistä miehekseen. Toiselta kantilta ajateltuna sopimus on täysin oikeuden mukainen nainen saa päättää ja miesten on siihen päätökseen mukisematta suostuttava.

Miehet käyvät myös pohtimaan, että millainen hyvän emännän tulisi olla. Aapo tuumii asiaa näin: ”Ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidät metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa.” Nykypäivään tällainen tuskin sopisi mitenkään, mutta mikäli ajatusmaailmaan kuuluu, että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä niin ajatus ensimmäisenä töihin lähtijästä ja miehelleen kaiken valmiiksi tekevästä naisesta on kait ihan mukiin menevä.

Feministin kannalta katsottuna karvat nousee pintaan, kun ottaa esim. huomioon sen, että Aapo, joka puhui veljensä tulevasta vaimosta. Hän oletti, että tämä tekee myös hänen eväänsä metsälle lähtiessään. Oman miehen nyt vielä ruokkii, mutta talossa asuvat naimattomat miehet minä ainakin laittaisin itse tekemään eväsleipänsä.

Aapo kuitenkin myöntää naisen arvokkaan aseman perheessä sekä puhuu kunnioittavaan sävyyn emännän töistä. ”Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niin kuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta". Taloon todella tahdottiin emäntä, ehkäpä jopa pitämään kuria, niin kuin heidän äitinsä oli aikaisemmin pitänyt.